• Paintball-info

    spbl2018vmaki_ph_026.jpg

    PH Paintballin kilpapelaajat Vierumäellä Suomen Paintball-liiton turnauksessa pelin aloituksessa kesällä 2018


    Paintball on kaikille pienestä jännityksestä nauttiville sopiva laji, jossa pärjäämisen esteenä ei ole ikä tai sukupuoli. Pelkistettynä pelin idea on osua värikuulilla vastapuolen pelaajiin, jolloin he joutuvat pelistä pois. Usein peleissä käytetään myös kohteena lippuja, jota pelaajat pyrkivät sieppaamaan vastustajalta ja samalla suojaamaan omaansa. "Peintistä" löytyykin tuttuja ominaisuuksia lapsuuden peleistä, kuten juuri lipunryöstöstä.

    Paintball eroaa muista lajeista siten että siinä pääsee pudottamaan kavereitaan pelistä pois asianmukaisten suojavarusteiden kanssa vaarattomasti värikuulilla, joista jää maalijälki kertomaan osumasta. Juuri tämä vastustajan vaaniminen ja kuviteltu vaaran tunne kohteen ampuessa myös takaisin herättää ihmisten mielikuvituksen ja antaa kroppaan sellaisen adrenaliiniruiskeen, että itse kukin voi unohtaa kaiken pelin ulkopuolisen ja keskittää siihen kaiken tarmonsa viedäkseen itsensä ja joukkueensa voittoon. Hieman elävämpi juttu kuin tietokonepelit ja tuo samalla myös kuin huomaamatta liikuntaa :).

    Paintballista nauttiakseen ja siinä pärjätäkseen ei tarvitse olla mikään huippu-urheilija, vaan jokainen pelaaja voi painottaa pelin niitä osa-alueita, joilla on itse hyvä. Joku oppii nopeasti ampumaan tarkasti, toinen osaa liikkua kentällä nopeasti tai huomaamattomasti. Kolmannelle sopii hyvin oman porukan pelitaktiikan suunnittelu ja neljäs osaa jo neuvoa muita kentällä.

    Lajia voi harrastaa metsässä, kaupunkityyppisillä kentillä tai vaikka sisähalleissa sekä kisapuolella tasaisilla nurmikentillä. Valinnanvaraa löytyy kaikkien makuun. Erilaiset kentät painottavat pelin eri puolia ja kaikkia niitä kannattaa kokeilla. Tylsää on tuskin missään ympäristössä, aina sisähallien tiivistunnelmaisista ja nopeista peleistä laajojen ulkokenttien hieman hidastempoisempaan pelirytmiin.

    Paintball tarjoaa myös mahdollisuuden kilpailemiseen SM-liigan, divisioonien ja yksittäisten turnausten muodossa. Nykyinen ilmatäytteisten suojien keskellä nurmikentillä pelattava kilpapaintball poikkeaa aika tavalla lajin aloittaneesta metsäkentillä pelattavasta versiostaan, mutta yhteisiä tekijöitäkin löytyy kyllä.

    Paintball sopii hyvin vaikka kaveriporukan harrastukseksi kesämökillä käynnin yhteydessä, sitä voi koittaa firmojen tapahtumissa tai järjestää ystävälleen ikimuistoiset polttarit. Mahdollisuuksia on todella joka lähtöön, ja nämä sivut tarjoavat sinulle hyvän mahdollisuuden tutustua lajin eri puoliin, joten käy kiinni!

    Tekstistä kiitokset Paintball.fi :lle, josta löytyy lisää infoa lajista Mitä on paintball? -artikkeleista.

    PH_maaliskuun_talvipelit_2018_008.jpg

    Lumessakin pelataan, harrastepelejä Heinolan Hevossaaren kentällä talvella 2018-2019

    2018_easter_pk_002.jpg

    Tutustumispelejä junnuille sisällä kumikuulia käyttäen Lahden Suurhallilla koripallon Easter Tournamentin yhteydessä pääsiäisenä 2018

  • Uusimmat blogit
    Saturday November 25 2023, 11:15 PM
    Paintball.fi:n videolla tällä kertaa materiaalia Suomen Paintball-liiton kauden päättäneeltä Pirkkalan kierrokselta, jossa PH:n ja Reisjärvi Rumblen yhteistiimi Fusion nappasi SM-liigan turnauksen kakkossijan ja samalla varmisti myös kauden...
    Kommentit Tykkäykset
    Wednesday August 23 2023, 10:09 AM
    Videolla PH:n ja Reisjärvi Rumblen yhteistiimi Fusionin videota Suomen Paintball-liiton Lappeenrannan kierrokselta: [jrEmbed module="jrYouTube" youtube_id="66MGXHPvmaE"]
    Kommentit Tykkäykset
    Sunday August 13 2023, 10:04 AM
    PH Paintball oli jälleen mukana Jämsässä vuosittain järjestettävässä Suurpelissä, joka on vuosittaisinen iso harrastepelitapahtuma, mukana satoja pelaajia kirmaamassa Jämsän Paintballin pelikentillä. Mukana oli toistakymmentä jäsentä ja...
    Kommentit Tykkäykset